Ravintolisä trendit

Vastustuskyvyn vahvistaminen on vuoden trendi ravintolisäalalla

Vuoden 2021 suurimpia ravintolisätrendejä ovat vastustuskyvyn ja mielenterveyden tukeminen sekä luonnolliset tuotteet. Muita keskeisiä trendejä ovat nettishoppailu, yksilöllinen ravitsemus, läpinäkyvyys sekä perheen ravitsemus. Trendeissä on nähtävissä meneillään olevan koronapandemian vaikutus. Kokosimme yhteen vuoden 7 mielenkiintoisinta ravintolisätrendiä.

1. Vastustuskykyä vahvistavat ravintolisät

Covid-19 muistutti, että terveydessä voi tapahtua muutoksia milloin tahansa. Pandemia sai monet etsimään tuotteita, jotka voisivat tukea vastustuskykyä. Kuluttajatutkimuksia tekevän Hartman Groupin mukaan 31 prosenttia yhdysvaltalaisista kuluttajista kertoi käyttävänsä enemmän ravintolisiä koronapandemian takia (1). Market Researchin (2) mukaan yli 50 prosenttia kuluttajista kertoi syövänsä aiempaa enemmän ravintolisiä immuunijärjestelmän tukemiseksi vuonna 2020.

Useiden ennusteiden mukaan (3, 4, 5, 6) vastustuskykyä vahvistavat ravintolisät, kuten C-vitamiini, D-vitamiini ja sinkki ovat huomattavia trendejä vuonna 2021. Muita suosiotaan kasvattavia tuotteita ovat seleeni, monivitamiinit ja lapsille suunnatut ravintolisät. Myös yrtti- ja kasvivalmisteiden, esimerkiksi inkivääriä ja kurkumaa sisältävien tuotteiden, myynnin odotetaan kasvavan tänä vuonna.

Nutrition Business Journal (6, 7) arveli jo heinäkuussa, että vastustuskykyä vahvistavien ravintolisien myynti kasvaa vuonna 2020 51,2 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna. Myös monivitamiinien myynnin arveltiin kasvaneen noin 112 prosenttia vuonna 2020 (6, 8).

2. Mielenterveyden tukeminen

Stressin sekä väsymyksen ja uupumuksen vähentäminen, unenlaadun parantaminen, ahdistuksen ja masennuksen ehkäiseminen – muun muassa nämä tekijät motivoivat ihmisiä tukemaan mielenterveyttään. Koronapandemiasta seuranneen sosiaalisen eristäytymisen ja muiden stressinaiheuttajien myötä mielenterveyden tukemisesta on tullut entistä keskeisempää.

Nämä terveyshuolet näkyvät myös ravintolisätrendeissä, vaikka masennusta, ahdistusta ja stressiä ei voi hoitaa tai parantaa pelkästään ruokavalion ja ravintolisien avulla. Joissakin tutkimuksissa on löydetty yhteyksiä tiettyjen kivennäisaineiden, vitamiinien ja hyvälaatuisten rasvahappojen sekä hyvän mielenterveyden välillä, mutta aiheesta tarvitaan lisää tutkimuksia.

Aivo- ja mielenterveyteen liittyvien ravintolisien markkinoiden uskotaan kasvavan 9 prosentin vauhdilla vuosina 2019-2025 (2). Tähän trendikategoriaan kuuluvia ravintolisien ainesosia ovat muun muassa DHA-rasvahapot ja vitamiinit, erityisesti B-vitamiinit sekä C- ja E-vitamiini. (2, 3, 6)

3. Luomu- ja luonnolliset ravintolisät

Luonnollisten ravintolisien ja luomuravintolisien suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Ravintolisäostokset muodostivat 21 prosenttia kaikista luonnollisten ja luomutuotteiden ostoista, vaikka tähän kategoriaan sisältyvät myös ruoka, juomat sekä hygienia- ja kosmetiikkatuotteet (9). Kuluttajat ovat tulleet tietoisiksi ainesosien lähteistä ja ovat kiinnostuneita luonnollisista ainesosista. Tähän trendiin kuuluvat esimerkiksi GMO-vapaat ravintolisät, jotka eivät sisällä geenimuunneltuja ainesosia. (6, 2)

4. Nettishoppailu

Koronapandemia on nopeuttanut monien tuotteiden oston siirtymistä nettiin, myös ravintolisien. Nutrition Business Journal ennustaa, että ravintolisien nettimyynti kaksinkertaistuu vuoden 2019 5 miljardista dollarista 10 miljardiin dollariin vuoteen 2022 mennessä. (6, 7)

5. Yksilöllinen ravitsemus

Maailmanlaajuisesti arviolta kaksi kolmasosaa kuluttajista etsii tuotteita, jotka kohtaavat heidän henkilökohtaiset tarpeensa, uskomuksensa ja arvonsa. Tämä on johtanut kasvavaan kiinnostukseen yksilöllisiä ruokavalioita, tiettyihin ravitsemuksellisiin tarpeisiin räätälöityjä ravintolisiä, puhelinten hyvinvointisovelluksia ja erilaisia testejä, kuten geneettistä profilointia, kohtaan.

Mielenkiinto on kasvanut myös henkilökohtaisia elämäntapavalintoja tukevia ruokatuotteita kohtaan. Sellaisia ovat esimerkiksi kasviperäiset ja ketoruokavalioon sopivat tuotteet. Maininnat tuotteiden kasviperäisyydestä kasvoivat 36 prosenttia ja maininnat tuotteiden keto-ystävällisyydestä 165 prosenttia vuosien 2016 ja 2020 välillä. (6, 10)

6. Läpinäkyvyys

Ravitsemus- ja terveystrendit osoittavat, että 60 prosenttia ihmisistä haluaisi tietää paremmin, mistä heidän ruokansa on peräisin. Tämän läpinäkyvyyden trendin odotetaan jatkuvan vuonna 2021. (11) Se tarkoittaa, että kuluttajat vaativat läpinäkyvyyttä ruoan tuotantoon, kuten eläinten ja ihmisten hyvinvointiin, kestäviin ainesosalähteisiin ja toimitusketjuihin liittyvissä asioissa.

Monet ovat väsyneitä harhaanjohtavaan, väärään ja epämääräiseen tietoon sekä terveysväitteisiin, joiden tukemiseksi useilla yrityksillä on vähän tai ei lainkaan tieteellisiä todisteita. Yritysten odotetaan kertovan tuotteistaan selkeästi, läpinäkyvästi ja rehellisesti. Trendin odotetaan näkyvän ravintolisien ainesosalistoissa, jotka muuttuvat lyhyemmiksi ja ymmärrettävämmiksi. Lisäksi tuotteissa vältetään kiistanalaisten aineosien, kuten keinotekoisten väri- ja makuaineiden, käyttöä.

Useat kuluttajat haluavat tukea yrityksiä, jotka lahjoittavat osan tuotoistaan hyvään tarkoitukseen, tukevat työntekijöiden kouluttautumista tai suojelevat ympäristöä. (6, 11)

7. Perheen ravitsemus

Monet aikuiset eivät ole kiinnostuneita ainoastaan oman ruokavalionsa viilaamisesta, vaan he haluavat löytää terveellisiä ravintolisiä koko perheelle. Erityisesti lasten ravitsemus on korostunut, koska monet lapset ovat olleet etäkoulussa, ja lounaasta ovat huolehtineet vanhemmat koulun ruokalan sijaan.

Vanhemmat etsivät lapsilleen ravitsevia mutta hyvänmakuisia tuotteita, jotka sisältävät luonnollisia ainesosia sekä mahdollisimman vähän sokeria ja keinotekoisia väri- ja makuaineita. Lasten ruokavaliota saatetaan täydentää ravintolisillä, jotka tukevat vastustuskykyä tai ehkäisevät vitamiininpuutoksia. Myös lapsille suunnattujen kasviperäisten tuotteiden kysynnän odotetaan kasvavan, koska vanhemmat haluavat opettaa lapsilleen terveellisiä ja kestäviä elämäntapoja. (3)

Räätälöityjä ratkaisuja

Meillä Minoritossa on näkemys, että ravintolisäalalla suosiossa ovat suomalainen puhtaus, skandinaavinen innovatiivisuus ja kansainväliset markkinat. Lisäksi luomuravintolisät ovat tulossa vauhdilla markkinoille. Räätälöity reseptiikka ja pakkaussuunnitteluosaaminen tekevät Minoritosta ideaalisen valinnan private label -tuotteille. Kaikki mitä tarvitaan, on meillä valmiina.

Minorito Magnesium Stearate Free Tablets

Uusi teknologia vie Minoriton tuotteet uudelle tasolle

Magnesiumstearaatti on kiistelty ainesosa, mutta silti sitä käytetään yleisesti lääketeollisuuden tuotteissa, ruuassa ja kosmetiikassa. Minorito on investoinut uuteen teknologiaan, joka mahdollistaa ravintolisien valmistuksen ilman magnesiumstearaattia.

Mikä on magnesiumstearaatti?

Magnesiumstearaatti koostuu erilaisten rasvahappojen, pääasiassa steariini- ja palmitiinihappojen, magnesiumsuoloista. Se on erittäin hienoa ja yhtenäistä valkoista jauhetta, joka tuntuu koskettaessa rasvaiselta ja jolla on oma ominaishaju.

Nimestään huolimatta magnesiumstearaatti sisältää vain hyvin vähän kivennäisaine-magnesiumia, noin 4-5 prosenttia. Suurimmaksi osaksi se koostuu rasvahappojen magnesiumsuoloista.

Magnesiumstearaatin fysikaaliset ominaisuudet voivat vaihdella eri valmistusmenetelmien vuoksi. Sitä voidaan valmistaa magnesiumkloridin ja natriumstearaatin välisessä reaktiossa vesiliuoksissa tai magnesiumoksidin, -hydroksidin tai -karbonaatin reaktiossa steariinihapon kanssa kohonneissa lämpötiloissa.

Miksi monet ravintolisät sisältävät magnesiumstearaattia?

Magnesiumstearaattia käytetään tavallisesti monien ravintolisien, lääketeollisuuden tablettien, jauheiden ja kapseleiden sekä kosmetiikka- ja ruokatuotteiden valmistuksessa.

Magnesiumstearaatilla on monta tehtävää; se voi toimia muun muassa emulgointi-, side-, paakkuuntumisenesto-, irrotus- ja voiteluaineena. Lääkkeissä, vitamiineissa ja ravintolisissä sen ensisijainen tarkoitus on toimia voiteluaineena.

Magnesiumstearaattia käytetään tablettien ja kapselien tuotantoprosesseissa massan liukuaineena parantamassa valuvuutta sekä estämällä massan tarttumista koneisiin ja yksittäisiä ainesosia tarttumasta toisiinsa.

Magnesiumstearaatti on yleinen ainesosamonissa ravintolisissä. Tuote-etiketissä tai -pakkauksessa sitä yleensä kutsutaan joko nimellä ”magnesiumstearaatti”, ”rasvahappojen magnesiumsuolat” tai yhdistelmällä E470b.

Onko magnesiumsteraatti turvallista?

Magnesiumstearaattia on käytetty ruokateollisuudessa vuosikymmeniä, mutta siitä on kiistelty paljon, varsinkin viimeisten kymmenen vuoden aikana. Magnesiumstearaatin on väitetty tukahduttavan immuunijärjestelmän T-solujen toimintaa ja häiritsevän tablettien ja kapseleiden sisällön imeytymistä kehoon, mutta väitteiden tueksi ei ole tieteellistä näyttöä.

Magnesiumstearaattia pidetään yleisesti turvallisena ihmisille, kun sen määrä on alle 2,5 milligrammaa (mg) kilogrammaa kohti vuorokaudessa (National Center for Biotechnology Information). Se tarkoittaa, että 80-kiloinen ihminen voi saada maksimissaan 200 milligrammaa magnesiumstearaattia vuorokaudessa.

European Food Safety Authority (EFSA) arvioi rasvahappojen turvallisuuden elintarvikelisäaineena viimeksi vuonna 2018. Sen päätös oli, että elintarvikkeiden lisäaineena rasvahapot eivät aiheuta huolta turvallisuudesta tutkituilla käyttötavoilla ja -määrillä. Myös Yhdysvaltojen Food and Drug Administration (FDA) on hyväksynyt magnesiumstearaatin käytön lisäaineena ruuissa ja ravintolisissä.

Liiallisina määrinä magnesiumstearaatilla voi olla laksatiivisia vaikutuksia. Joillakin ihmisillä se saattaa suurina määrinä ärsyttää suolen limakalvoja, mikä voi aiheuttaa suoliston kouristuksia tai ripulia.

Minoritolta ravintolisät ilman magnesiumstearaattia

Siitä huolimatta, että magnesiumstearaatti on turvallista pieninä määrinä, on otettava huomioon, että se ei ole luonnollinen ainesosa. Minorito haluaa valmistaa huippulaadukkaita ravintolisiä, jotka ovat mahdollisimman luonnollisia. Vältämme keinotekoisten lisäaineiden käyttöä.

Me Minoritolla seuraamme alan viimeisimpiä trendejä ja haluamme tarjota asiakkaillemme uusia vaihtoehtoja. Siksi olemme investoineet uuteen teknologiaan, joka mahdollistaa tablettien valmistuksen ilman magnesiumstearaattia. Tällä uudella teknologialla tableteista tulee laadukkaita ja koostumukseltaan tasalaatuisia. Jos haluat tietää lisää, otathan meihin yhteyttä.

Terveellinen elämäntapa ja liiketoiminta yhdistyivät

Norjalainen Håkon Volden on aina luottanut vaistoihinsa ja ajatukseen siitä, että ihmisillä on velvollisuus tehdä hyviä asioita, oli kyse liiketoiminnasta tai elämästä yleensä.

 

Håkon Volden johti perheensä kalanviljely-yritystä kaksikymmentä vuotta. Håkonin osaavissa käsissä yritys kasvoi niin suureksi, että se listautui pörssiin. Kiireisen yrittäjän arki pysähtyi kuitenkin yhtenä päivänä kuin seinään: diagnoosi oli aggressiivinen syöpä. Håkon päätti muuttaa elämänsä. Hän myi liiketoimintansa ja aloitti matkan kohti terveellistä elämää ja parantumista.

Tervehdyttyään Håkon halusi auttaa ihmisiä huolehtimaan terveydestään ja sitä kautta parantamaan elämänlaatuaan.

– Kun siirryin ravintolisäalalle, minulle tuli heti hyvä tunne. Tiesin, että tämän parissa haluan jatkaa liiketoimintaani ja uraani, hän muistelee.

Tarkkailtuaan entisen lääketehtaan toimintaa Suomessa Seinäjoella, Håkon vaikuttui puhtaista toimitiloista sekä nykyaikaisista, monitoimisista ja huipputeknisistä laitteista. Häneen tekivät vaikutuksen myös motivoituneet, pitkään alalla toimineet ihmiset, joilla oli paljon tietotaitoa ja kokemusta. Håkon halusi liittää nämä ominaisuudet osaksi omaan liiketoimintaansa.

Minoritossa Håkon näki mahdollisuuden yhdistää kaksi intohimon kohdettaan, liiketoiminnan ja terveellisen elämäntyylin. Hän perusti Minoriton valmistaakseen laadukkaita, luonnollisia ja puhtaita lisäravinteita yrityksen asiakkaille, itselleen ja perheelleen. Minorito on Håkonille intohimoyritys, jossa raha ei näyttele pääosaa.

– Minorito on kuin perhe, jossa kaikki tekevät parhaansa asiakkaiden auttamiseksi. Valmistamme turvallisia ja tehokkaita lisäravinteita, Håkon painottaa.

Suomalaisten luotettavuus ja tinkimätön ammattitaito ovat yhdistelmä, johon sopii sekoittaa ripaus norjalaista innostusta. Minoriton kautta Håkon toteuttaa unelmaansa ja auttaa ihmisiä elämään onnellisempaa elämää luonnon luontaisia antimia hyödyntämällä.

raimo-saari-blogikuva

Annosmuoto vaikuttaa tuotteen markkina-arvoon

Tableteilla ja kapseleilla on omat etunsa, kuten myös jauhemaisella tuotteella

 

Minoriton tuotekehittäjä Raimo Saari kertoo, että annosmuodolla voi olla yllättävän suuri vaikutus kuluttajille. On syytä miettiä aina tapauskohtaisesti, millainen muoto sopii kyseiselle tuotteelle. Tableteilla ja kapseleilla on omat etunsa, kuten myös jauhemaisella tuotteella.

– Joskus voi olla järkevää valmistaa markkinoille kahdenlaista tuotetta, esimerkiksi purutabletteja ja annosjauheita. Näin saadaan kätevästi selville, mikä myy parhaiten. Voi olla jopa niin, että sama tuote kahdessa eri muodossa tavoittaa useampia kohderyhmiä, hän vinkkaa.

Tällä hetkellä juotavat jauheannokset ovat ravintolisissä nouseva trendi. Niitä on helppo valmistaa joko yksittäisinä tai kaksoispusseina, jotka on kätevä irrottaa toisistaan repäisemällä.

– Jauheissa on myös se etu, että valmistuksessa pystytään välttämään tableteille tärkeitä sideaineita. Jauhemainen tuote sisältää vain tarpeelliset aktiivi- ja makuaineet.

 

Muistista tuli uusi buumi

 

Yli kymmenen vuotta alalla työskennellyt Saari on huomannut, että ravintolisäalalla tulee tämän tästä uusia suosikkituotteita. Tällä hetkellä ihmisiä kiinnostaa B12-vitamiini, jota vanhemmat ihmiset käyttävät muistin tukemiseen.

– Ihmisten tietoisuus ravintolisien merkityksestä oman hyvinvoinnin tukemiseen lisääntyy samaa tahtia kuin väestö ikääntyy. Lisäksi kuluttajat haluavat henkilökohtaisempaa tietoa itselle sopivista ravintolisäannoksista.

Kilpailukin kiristyy jatkuvasti, kun alalle tulee uusia toimijoita. Englannissa ja Yhdysvalloissa on pisimmät perinteet, mutta suomalaisyritykset nostavat mainettaan puhtailla ja laadukkailla tuotteillaan. Erityisesti suomalaiset metsämarjat ovat suosiossa, niille on kysyntää myös kansainvälisillä markkinoilla.

– Marjajauheista saa myös luonnollista väriä tuotteeseen, Saari lisää. Ravintolisistä on toistaiseksi tehty aika vähän luomutuotteita. Minoriton tuotekehittäjä pitää tätä
mielenkiintoisena tulevaisuuden suuntauksena.

– Tehtaallamme on täydet valmiudet valmistaa luomuravintolisiä. On vain löydettävä sopivat raaka-aineet, esimerkiksi nivelvalmisteena käytettävää glukosamiinia voi valmistaa kasvipohjaisena.

minorito-blogi-terttu

Perinteikäs kiinteistö huokuu historiaa

Terttu Miilumäki on tehnyt töitä lähes koko elämänsä samassa rakennuksessa

 

Lääketehtaassa keväällä 1976 kesätyöntekijänä aloittanut Terttu Miilumäki on kulkenut talon matkassa yli 40 vuotta. Vaikka teknologia on tuonut valmistusprosessiin tonneittain lisää volyymia, työyhteisö on edelleen tiivis – omanlainen Minorito-perhe.

Terttu muistelee, kuinka 1970-luvulla lääketehtaassa painettiin epäkeskokoneella massasta neljää hiilitablettia kerrallaan. Nykyään hän pitää silmällä, kun tabletointikone puskee vauhdilla valmiita tabletteja.

Laaduntarkkailusta ja näytteiden otosta on tullut oleellinen osa toimenkuvaa. Ennen vanhaan työ lääketehtaassa oli niin raskasta, että päivän jälkeen raavaat miehetkin olivat uuvuksissa.

 

Toimivat tilat

 

Seinäjoella Kapernaumin alueella sijaitseva tehdaskiinteistö on rakennettu vuonna 1969. Tehtaalla tehtiin suuri remontti 1980-luvulla, toimistotilat uusittiin vuonna 2011 ja tuotantotilat 2012. Nyt on julkisivu- ja kattoremontin vuoro.

– Pakkaamo oli aikoinaan yhtenäistä tilaa. Nykyään tuokin tila on jaettu huoneiksi, joissa jokaisessa on oma kone tai linja. Osastointi vähentää melua ja parantaa tuotantohygieniaa.

Neljäkerroksinen tehdasrakennus huokuu hyvää tunnelmaa. Monenlaisissa valmistusprosesseissa mukana ollut Terttu nauttii nykytyöstään Minoritossa, jossa on innostunut tekemisen meininki.

– Kun vanhenee, niin työstä tulee aina vain tärkeämpi osa elämää. Jos vain terveyttä riittää, aion jatkaa täällä vielä pitkään, hän suunnittelee.

maarit-blogi

Laatu syntyy askel kerrallaan

Minoritossa laatu ja elintarviketurvallisuus ovat avainasemassa.

Tehdaskierroksella huomaa puhtauden ja järjestyksen merkityksen. Suojavaatteiden lisäksi tuotteiden puhtaus varmistetaan hyvillä työtavoilla sekä oikean suuntaisilla ilmavirtauksilla. Laatupäällikkö Maarit Riihimäki selvittää, että yrityksessä toteutetaan lääketehtaan aikoina omaksuttuja hyviä käytäntöjä.

– Olemme säilyttäneet ne työtavat, joita pidämme tärkeinä laadun varmistamiseksi. Tuotteet valmistetaan hyväksyttyjen työohjeiden mukaan ja tuotantoprosessin kulku dokumentoidaan reaaliaikaisesti. Henkilökuntamme on motivoitunutta ja osaavaa. Raaka-aineet hankitaan luotettaviksi todetuilta yhteistyökumppaneilta. Tuotantopäällikkö Jenni Erkkilä tilaa tarvittavat raaka-aineet ja pakkausmateriaalit.

– Suuri osa tulee Euroopasta toimittajilta, jotka tunnemme hyvin, Jenni selvittää.

– Jokainen saapuva materiaalierä saa Minoritolla sisäisen eränumeron, jonka avulla erä on jäljitettävissä toimittajalta aina asiakkaalle lähteviin lopputuote-eriin asti. Materiaalierät myös tunnistetaan FTIR-laitteella, jolloin voidaan varmistua niiden olevan sitä mitä pitääkin, Maarit jatkaa.

Käyttöön hyväksynnän yhteydessä tarkastetaan vastaanottodokumentit, analyysitulokset ja toimittajan analyysitodistus.

 

FSSC 22000 sertifikaatti

 

Minoritolla on toimivasta laatujärjestelmästä osoituksena FSSC 22000-laatusertifikaatti, joka on kansainvälisiin standardeihin perustuva elintarviketurvallisuuden hallintajärjestelmän sertifikaatti.

– Ulkopuoliset tarkastajat tutkivat tuotantoprosessimme säännöllisesti. Sertifikaatti myös edellyttää meiltä jatkuvaa oman toiminnan kehittämistä. Myös asiakkaamme ovat tervetulleita seuraamaan, kuinka heidän tuotteensa valmistetaan, Maarit kertoo.

Jokainen valmistuserä dokumentoidaan tarkasti. Jenni esittelee eräpöytäkirjaa, jota tablettikonetta käyttänyt työntekijä on täyttänyt. Raportista ilmenevät tehdyt prosessikontrollit ja muut tarpeelliset tiedot, esimerkiksi tabletoinnissa prosessia seurataan vähintään puolen tunnin välein muun muassa tarkastamalla painoja, lujuuksia sekä ulkonäköä. Pakkauksen aikana kontrolloidaan muun muassa täyttömääriä, leimauksia ja pakkauksen ulkonäköä. Kaikista erään käytetyistä pakkausmateriaaleista liitetään mallit erädokumentaatioon jäljitettävyyttä täydentämään. Myös valmistuneista pakkauksista otetaan referenssinäytteet. Minoritolla kaikkien valmistuneiden erien dokumentit ja näytteet tarkastetaan ja hyväksytään ennen kuin erä vapautetaan asiakkaalle lähetettäväksi.

Orionin lääketehtaana vuonna 1969 aloittanut tehdasrakennus on mielenkiintoinen sekoitus historiallista miljöötä ja nykyteknologiaa. Lopputuloksena on onnistunut yhdistelmä jauheiden ja tablettien käsittelyyn sekä pakkaukseen soveltuvaa laitteistoa.

Laitearsenaaliin kuuluu myös annosjauheiden pakkauslinjat sekä pienille että hyvinkin suurille massamäärille. Löytyypä Seinäjoelta myös Euroopan nopeimpiin kuuluva annosjauhelinjasto robotteineen.

– Meillä on hyvä tilanne erityisesti tablettien sopimusvalmistajana, teemme työtä kahdessa vuorossa. Tilauksessa on uusia koneita, joten pystymme jatkossa vielä lisäämään valmistuskapasiteettiamme, Jenni kertoo.