maarit-blogi

Laatu syntyy askel kerrallaan

Minoritossa laatu ja elintarviketurvallisuus ovat avainasemassa.

Tehdaskierroksella huomaa puhtauden ja järjestyksen merkityksen. Suojavaatteiden lisäksi tuotteiden puhtaus varmistetaan hyvillä työtavoilla sekä oikean suuntaisilla ilmavirtauksilla. Laatupäällikkö Maarit Riihimäki selvittää, että yrityksessä toteutetaan lääketehtaan aikoina omaksuttuja hyviä käytäntöjä.

– Olemme säilyttäneet ne työtavat, joita pidämme tärkeinä laadun varmistamiseksi. Tuotteet valmistetaan hyväksyttyjen työohjeiden mukaan ja tuotantoprosessin kulku dokumentoidaan reaaliaikaisesti. Henkilökuntamme on motivoitunutta ja osaavaa. Raaka-aineet hankitaan luotettaviksi todetuilta yhteistyökumppaneilta. Tuotantopäällikkö Jenni Erkkilä tilaa tarvittavat raaka-aineet ja pakkausmateriaalit.

– Suuri osa tulee Euroopasta toimittajilta, jotka tunnemme hyvin, Jenni selvittää.

– Jokainen saapuva materiaalierä saa Minoritolla sisäisen eränumeron, jonka avulla erä on jäljitettävissä toimittajalta aina asiakkaalle lähteviin lopputuote-eriin asti. Materiaalierät myös tunnistetaan FTIR-laitteella, jolloin voidaan varmistua niiden olevan sitä mitä pitääkin, Maarit jatkaa.

Käyttöön hyväksynnän yhteydessä tarkastetaan vastaanottodokumentit, analyysitulokset ja toimittajan analyysitodistus.

 

FSSC 22000 sertifikaatti

 

Minoritolla on toimivasta laatujärjestelmästä osoituksena FSSC 22000-laatusertifikaatti, joka on kansainvälisiin standardeihin perustuva elintarviketurvallisuuden hallintajärjestelmän sertifikaatti.

– Ulkopuoliset tarkastajat tutkivat tuotantoprosessimme säännöllisesti. Sertifikaatti myös edellyttää meiltä jatkuvaa oman toiminnan kehittämistä. Myös asiakkaamme ovat tervetulleita seuraamaan, kuinka heidän tuotteensa valmistetaan, Maarit kertoo.

Jokainen valmistuserä dokumentoidaan tarkasti. Jenni esittelee eräpöytäkirjaa, jota tablettikonetta käyttänyt työntekijä on täyttänyt. Raportista ilmenevät tehdyt prosessikontrollit ja muut tarpeelliset tiedot, esimerkiksi tabletoinnissa prosessia seurataan vähintään puolen tunnin välein muun muassa tarkastamalla painoja, lujuuksia sekä ulkonäköä. Pakkauksen aikana kontrolloidaan muun muassa täyttömääriä, leimauksia ja pakkauksen ulkonäköä. Kaikista erään käytetyistä pakkausmateriaaleista liitetään mallit erädokumentaatioon jäljitettävyyttä täydentämään. Myös valmistuneista pakkauksista otetaan referenssinäytteet. Minoritolla kaikkien valmistuneiden erien dokumentit ja näytteet tarkastetaan ja hyväksytään ennen kuin erä vapautetaan asiakkaalle lähetettäväksi.

Orionin lääketehtaana vuonna 1969 aloittanut tehdasrakennus on mielenkiintoinen sekoitus historiallista miljöötä ja nykyteknologiaa. Lopputuloksena on onnistunut yhdistelmä jauheiden ja tablettien käsittelyyn sekä pakkaukseen soveltuvaa laitteistoa.

Laitearsenaaliin kuuluu myös annosjauheiden pakkauslinjat sekä pienille että hyvinkin suurille massamäärille. Löytyypä Seinäjoelta myös Euroopan nopeimpiin kuuluva annosjauhelinjasto robotteineen.

– Meillä on hyvä tilanne erityisesti tablettien sopimusvalmistajana, teemme työtä kahdessa vuorossa. Tilauksessa on uusia koneita, joten pystymme jatkossa vielä lisäämään valmistuskapasiteettiamme, Jenni kertoo.

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.